Syksyn liikeimpovisaatiotunnit alkavat ja kahtena ensimmäisenä sunnuntaina 18.8 ja 25.8 meillä on ilo saada ohjaajaksemme Pia Lindy! Tapaamme Oodin pääovien edessä klo 14. Lämpimästi tervetuloa!
Ympäristötanssipaja
Ympäristötanssipajassa voit hetkeksi irtautua arjen kiireistä tai muusta ja uppoutua luovaan, kokemukselliseen vuoropuheluun itsesi kanssa ympäristöstä vaikuttuen ja sille herkistyen.
Oodin läheisellä puistoalueella toteutuva paja koostuu yksinkertaisista harjoitteista, jotka kannustavat oman tanssin ja liikkeen tutkimiseen sekä improvisaatioon. Lähdemme kokoontumispaikasta liikkeelle, edeten rauhallisesti ja pysähtyen muutamissa kohdissa työskentelemään ympäristöstä ammentavien liike-ja aistiharjoitusten parissa. Jokainen voi liikkua omasta lähtökohdastaan ja voinnistaan käsin.
Tanssija, koreografi Pia Lindy on työskennellyt freelance-taiteilijana mm. erilaisissa yhteisötaidehankkeissa sekä opettanut ja fasilitoinut tanssipajoja tai koulutuksia tehden yhteistyötä eri taiteilijoiden ja toimijoiden kanssa. Viime vuosina taideprojektien painopisteinä ympäristölähtöisyyden lisäksi ovat olleet kokemuksellisuus, vuoropuhelu ja osaamisen sekoittuminen eri ikäisten ja taustaisten ihmisten kesken.
Syyskauden sunnuntain liikeimprovisaatiotunnit alkavat 18.08. – 8.12.2024 Kaapelitehtaalla, lämpimästi tervetuloa!
Huom! Ei tuntia 6.10.
Elokuun kaksi ensimmäistä tuntia tapahtuvat poikkeuksellisesti ulkotilassa 18.8 ja 25.8. Ohjaajana Pia Lindy. Tapaamme Helsingin keskustakirjasto Oodin edessä
Aika: Sunnuntaisin klo 14-16
Hinta: Sarjakortti: 27€/6 krt, Kausikortti 60€/16krt. .
Yksittäinen tunti: 5€, maksetaan käteisellä opettajalle ennen tuntia tai Holvin kautta.
Uusille kävijöille tutustumistunti on ilmainen, avustaja voi osallistua aina ilmaiseksi. Kun tuot uuden kaverin mukanasi, tunti on molemmille ilmainen.
Kysy lisää tunneista: info@kaaoscompany.fi
Liikeimprovisaatiotunti alkaa alkupiirillä sekä opettajan ja osallistujien lyhyellä esittelyllä turvallisen tilan luomiseksi yhdessä. Tämän jälkeen osallistujia kutsutaan rentouttamaan kehonsa ja suuntaamaan huomionsa kehon sisäisiin tuntemuksiin. Osallistujia ohjataan liikkumaan lämmittelyn kautta niin, että he voivat seurata omia toiveitaan ja kiinnostuksen kohteitaan oman liikkeen ja kehon äärellä.
Alkulämmittelyn jälkeen työskentely jatkuu pareittain, ryhmissä tai koko ryhmän kanssa kohden yksinkertaisia liikeharjoitteita ja tanssimista yhteisimprovisaatioissa.Kommunikoimme kehon kielellä, ääni mukaan lukien tai ei. Jokainen tunti muotoutuu sen mukaan, ketkä osallistuvat tunnille, ja kaikkien tarpeet otetaan huomioon. Tunnit rakentuvat sen pohjalle, että kaikilla on mahdollisuus oppia toisiltaan.Vuodesta 2009 lähtien tunneillemme on osallistunut yli 2000 ihmistä. Jotta voisi todella ymmärtää, mistä on kysymys, se on koettava itse.Tervetuloa siis mukaan!